Koulutoimi

Sievissä satsataan kouluihin!

Sievin vahvuutena on asukaslukuun nähden hyvässä kunnossa oleva ja laaja kouluverkko. Vuosina 1998-2016 on kouluja kunnostettu sekä rakennettu lisätiloja. Kuudesta alakoulusta kaksi on kokonaan uusia. Myös koulukeskuksen ylä- ja alakoulu ovat yli 50 % :sesti uusia kiinteistöjä.

Koulutoimen yhteistyö kotien kanssa tarkoittaa ennen muuta yhteistä kasvatustavoitetta. Pyrkimyksenä on kasvattaa oppilaista myönteisiä ja yhteistyökykyisiä kansalaisia. Koululaitos tarjoaa oppilaille perustiedot ja -taidot elämää ja jatko-opintoja varten.

Aamu- ja iltapäivätoiminta on haluttu säilyttää vanhempia tukevana toimintana. Toiminta tukee koulun ja kodin kasvatustyötä, edistää lasten hyvinvointia, ennaltaehkäisee syrjäytymistä sekä lisää lasten osallisuutta.

Sievin lukion opiskelijat saavat pääosin käyttöönsä pakollisten kurssien oppimateriaalit lukiolta. Tämä on merkittävin ja tehokkain taloudellinen tuki opiskelijoille myös tehtyjen kyselyjen mukaan. Esimerkiksi ensimmäisen lukuvuoden pakollisten kurssien oppimateriaalien arvo on yli 700 €. Ja tuki jatkuu lukio-opintojen loppuun saakka.

Koulutoimenjohtaja
Matti Saarenpää, p. 044 4883 247
Toimistosihteeri
Eeva Hietala, p. 044 4883 246

Sähköpostiosoitteet muotoa: etunimi.sukunimi@sievi.fi

Sievin perusopetuksen opetussuunnitelma
Lukion opetussuunnitelmat

Perusopetuksen koulujen ja lukion työ- ja loma-ajat 2018-2019
Perusopetuksen koulujen ja lukion työpäivät 2018-19
Sievin koulukyytijärjestelyt 2017-18

Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2014-17

Koulutoimen ja varhaiskasvatuksen tietosuojaseloste
Seloste käsittelytoimista_MultiPrimus
Seloste käsittelytoimista_Google Suite for Education

 

© 2018 Sievi.fi All Rights Reserved

Social media & sharing icons powered by UltimatelySocial
Facebook
Facebook
Instagram