Muttimarkkinat 2018

Perinteisiä Muttimarkkinoita vietetään heinäkuun 3. lauantaina Sievissä. Muistatko vielä mistä kaikki on alkanut? Tämän videon myötä voit palata vuoden 1983 markkinoihin. Jo tuolloin on väki kokoontunut yhteen ohrajauhoista keitetyn perinneruokamme mutin ympärille. Mutti valmistetaan keittämällä ohrajauhoista kokkareita, mitkä ennen tarjoilua paistetaan voin kanssa pannulla. Mutin kaverina nautitaan kylmää maitoa. Mutin keiton ja valmistuksen päävastuu markkinapäivässä on Sievin lions clubilla. Markkinoiden muista järjestelyistä vastaa Sievin kunnan kulttuuripalvelut. Lisää Muttimarkkinoiden historiasta löydät täältä.

Vuonna 2018 Muttimarkkinapäivä on la 21.7. Markkina-aika on klo 10-14. Muttimarkkinat kokoavat perinteisesti kauppiaita ja markkinaväkeä Haikolantien molemmin puolin. Kirjaston parkkipaikalle kohoaa ensimmäistä kertaa lasten oma muttimarkkina-alue. Täältä löydät niin keppihevoset, tivolin kuin pehmiskauppiaan. Markkinalavalla tapaamme tänä vuonna markkinalavalla taikuri Alfrendon, sieviläisen Foibe-lauluryhmän ja kuulemme kunnanjohtaja Mauno Rannon tervehdyksen. Markkinalavalla palkitaan vuonna 2017 eri aloilla menestyneitä Sieviläisiä sekä jaetaan toimikuntien stipendit. Tänäkin vuonna vapaa-aikalautakunta haastaa kyläyhdistykset ja muut toimijat köydenvetokisaan. Viekö voiton taas Sievinkylän joukkue vai saavatko muut laitettua kampoihin? 🙂 nyt on hyvä aika jo kerätä joukkue kasaan ja aloittaa treenit..

Markkinamyyjäksi on ilmoittautunut niin sieviläisiä toimijoita kuin ympäri maakuntaa toimivia torikauppiaita. Tähän mennessä paikkansa on varannut jo 40 myyjää. Markkinamyyjätietoja olemme koonneet omalle sivulle. Markkinapäivän ohjelman päivitämme kesäkuun aikana tälle sivustolle.

Tapahtumasta saat lisätietoa Sievin kunnan vapaa-aikatoiminnan ohjaaja Marika Ahonniskalta 044 4883 491 tai
marika.ahonniska(at)sievi.fi.

© 2018 Sievi.fi All Rights Reserved

Social media & sharing icons powered by UltimatelySocial
Facebook
Facebook
Instagram