Yhteistoimintaa

Yhdistystoiminnan ensiaskeleita otettiin 1890-luvulla, jolloin Järvikylällä toimi vuonna 1892 perustettu Lukuseura.

Lukuseura ilmoittautui ensimmäisenä Keski-Pohjanmaalta Etelä-Pohjanmaan nuorisoseuran haaraosastoksi.

Lukuseuratoimintaa oli myös Korhosessa ja Jyringissä. Toiminta loi pohjaa kansankoulun tulolle eri kylille.

Ensimmäinen raittiusyhdistys, Toivon Tähti, perustettiin vuonna 1904. Raittiusliike ei saanut jalansijaa Sievissä muun vilkkaan yhdistystoiminnan takia.

Myös sortovuosina sieviläiset kokoontuivat salaa ja levittivät kiellettyjä lehtisiä.

Eri kylille perustetut yhdistykset heti 1900-luvun alusta toimivat monipuolisina sivistäjinä ja kasvattajina.
pdf 8 Yhdistykset

1920-luku oli nuorisoseurojen vuosikymmen. 1930-luku oli maatalouteen liittyneiden yhdistysten kulta-aikaa. 1940-luku merkitsi puoluepoliittisten yhdistysten esiinmarssia. Vielä 1950-luvulla rekisteröitiin ennätykselliset 24 yhdistystä.

Metsästysseurojen kulta-aika alkoi 1960-luvulla. Palavasta aatteellisuudesta on nyt siirrytty rauhallisen harrastamisen pariin.
pdf 9 Kotiseututyötä

© 2017 Sievi.fi All Rights Reserved