Kesätyöseteli ja kesäyrittäjyysseteli 2024

Sievin kunta tukee nuorten kesätyömahdollisuuksia yksityisillä työmarkkinoilla tarjoamalla kesätyöseteleitä. Talousarviossa on varattu määräraha 40:een 200 € arvoiseen kesätyöseteliin. Setelit jaetaan hakuehdot täyttäville nuorille hakujärjestyksessä. Kesätyöpaikan nuori hankkii itse. Kesätyösetelin tarkoitus on kannustaa työnantajia kesätyöntekijän palkkaamiseen.

Kesätyösetelihakemus täytetään sähköisesti.

Liitteenä tarkempi ohjeistus. 
 

Kesäyrittäjyysseteli on suunnattu vuosina 2006-2008 syntyneille sieviläisille nuorille yritystoiminnan käynnistämisen tueksi. Kesäyrittäjyysseteleitä on haettavana 10 kpl ja setelin arvo on 200 euroa. Tuki maksetaan kahdessa erässä. Ensimmäinen erä maksetaan, kun yrityksen liiketoimintasuunnitelma ja perustamisilmoitus ovat tehtynä.

4H-yrityksen kriteereitä ovat kirjallinen liiketoimintasuunnitelma, perustamisilmoitus 4H-yritykseen, 13-28-vuotias paikallisen 4H-yhdistyksen jäsen, voi toimia yksin tai ryhmässä (yrityksellä oma yritysohjaaja), myynti vuodessa 50-8000 euroa, toiminta on hyvän maun mukaista ja yritys sitoutuu 4H:n arvoihin. Toiminnasta annetaan vuosittain toiminta- ja talousraportti 4H-yhdistykselle.

Toinen erä kesäyrittäjyyssetelistä maksetaan kesän päätyttyä, kun nuori on palauttanut toiminta- ja talousraportin 4H-yhdistykselle sekä kuntaan. Erän maksamiseen edellytetään väh. 60 tunnin työpanosta/nuori tai 500 euron liikevaihtoa.

Liitteenä ohje.