Vuorohoito

Lapsi on oikeutettu vuorohoitoon, mikäli hoidon tarve on arkisin ja/tai viikonloppuisin klo 18–6.00. Perusteena vuorohoidolle on perheen huoltajien työstä tai opiskelusta johtuva säännöllinen ja yhtäaikainen tarve. Huoltajan harrastustoiminta tai sen ohjaaminen ei oikeuta vuorohoitoon.

Hakeminen vuorohoitoon

Vuorohoitoa järjestetään Linnunlaulun päiväkodissa Peipposten ryhmässä.  Voit hakea lapsellesi vuorohoitoa eDaisy palvelussa. Vuorohoitoa haettaessa perheen huoltajat toimittavat työnantajan todistuksen vuorotyöstä tai yrittäjät muun kirjallisen selvityksen työajoistaan, johon lapsen hoidon tarve perustuu.

Lapsen hoitoaika vuorohoidossa

Lapsen hoitoaika perustuu huoltajien yhteen sovitettuihin työvuoroihin. Lapsi voi olla vuorohoidossa, kun perheen molemmat huoltajat/yksihuoltajavanhempi ovat työvuorossa. Työnantajan todistus vuorotyöstä.

Vuorohoitoa järjestetään ennalta DaisyFamilyssa ilmoitettujen hoitoaikavarausten perusteella. Hoitoajat on ilmoitettava viimeistään perjantaihin klo 12 mennessä sovittujen käytänteiden mukaan. Määräaikaan mennessä tehdyt hoitoaikavaraukset toteutetaan.

Aukiolopoikkeukset

Vuorohoitoa tarjotaan kaikkina muina aikoina, paitsi juhla- ja arkipyhinä  vuorohoitopäiväkoti on kiinni. Juhla- ja arkipyhien työperusteisesta varhaiskasvatuksen tarpeesta, ole yhteydessä päiväkodin johtajaan.