Kesäseikkailu - Sievi tutuksi

Kesäseikkailu on leikkimielinen suunnistustempaus, jossa bongataan Sievin kylillä sijaitsevia luonto- ja maisemapaikkoja sekä nähtävyyksiä. Vuoden 2024 Kesäseikkailun teemana olivat luonto- ja maisemakohteet.

Kesäseikkailu - Sievi tutuksi -logo
Noin kahden viikon ajaksi kahteen, kulloinkin vuorossa olevan kylän kohteeseen, vietiin merkkiliput ja arvontavihkon sisältävät postilaatikot. Kohteista julkaistiin "piilokuva" ja sanallinen vinkki Sieviläinen-lehdessä sekä tällä sivulla. 

Vinkkien perusteella kohteessa kävijöillä oli mahdollisuus osallistua viikkoarvontaan. Kesäseikkailun päätteeksi kaikkien osallistuneiden kesken arvotaan vielä pääpalkinto. Arvonnan voittajien nimet julkaistiin Sieviläinen-lehdessä ja palkinnot on noudettavissa Sievin kirjastolta. 

Kesäseikkailu toteutettiin 5.6. - 6.10.2024 kylien ja kunnan välisenä yhteistyönä. Kesäseikkailun ideana on tutustuttaa sekä sieviläiset että kunnassa vierailevat Sievin hienoihin kyliin, niiden kohteisiin ja toimintaan. Kohteista toinen on aina helpommin saavutettavissa ja toinen saattaa olla haastavampi maastokohde. 

Yhteensä kesän aikana kohteissa vieraili yli 700 kävijää, suosituimmat kohteet löytyivät Sievinkylältä. Kunta arpoo kaikkien osallistujien kesken vielä myös päävoiton, josta ilmoitetaan myöhemmin.

 

Kesäseikkailun aikataulu: 

KyläKuvien
julkaisuvko
Seikkailuaikaa
Kukonkylä2316.6.2024 
klo 18 saakka
Asemakylä2530.6.2024
klo 18 saakka
Sievinkylä2714.7.2024
klo 18 saakka
Jyrinki2928.7.2024
klo 18 saakka
Leppälä - 
Lahdenperä
3111.8.2024
klo 18 saakka
Kirkonkylä3325.8.2024
klo 18 saakka
Järvikylä358.9.2024
klo 18 saakka
Jokikylä3722.9.2024
klo 18 saakka
Kiiskilä3906.10.2024
klo 18 saakka

Sievinkylän kesäseikkailun arvontavoitto Eemilille

Arpaonni suosi Eemil Kalliota, joka voi käydä lunastamassa palkintonsa kirjastosta. Sievinkylän osakilpailuun osallistui 136 osallistujaa. Lämpimät kiitokset!

Jyringin kesäseikkailun arvontavoitto Ailille

Arpaonni suosi Aili Fiskaalia, joka voi käydä lunastamassa palkinnon kirjastosta. Jyringin osakilpailuun osallistui 72 osallistujaa.

Leppälä-Lahdenperä kesäseikkailun arvontavoitto Tarjalle

Arpaonni suosi Tarja Wörliniä, joka voi käydä lunastamassa palkintonsa kirjastosta. Osakilpailuun osallistui 63 osallistujaa.

Kirkonkylän kesäseikkailun arvontavoitto Jarille

Arpaonni suosi Jari Wörliniä, palkinto löytyy kirjastosta. Osakilpailuun osallistui 69 osallistujaa.

Järvikylän kesäseikkailun arvontavoitto

Järvikylän kesäseikkailun arvontavoitto Vauva Kalliolle, palkinto löytyy kirjastosta. Osakilpailuun osallistui 99 osallistujaa.

Jokikylän kesäseikkailun arvontavoitto Violalle

Arpaonni suosi Viola Peloa, palkinto löytyy kirjastosta. Osakilpailuun osallistui 48 kävijää.

Kiiskilän kesäseikkailun arvontavoitto

Arpaonni suosi Sonja Kalliota. Osakilpailuun osallistui 46 kävijää.